Riihimäen Urheilusukeltajat

Pinnan alla jo vuodesta 1978

Iso-Melkuttimen sukellustukikohta

Iso-Melkutin Räyskälä Loppi laitesukellus sukellusseura Riihimäen Urheilusukeltajat ry

Huomio talvisukeltaja!

RiUSuk on päättänyt hallituksen kokouksessa 01/2023, että Iso-Melkuttimen auraus muutetaan ilmoituspohjaiseksi. Tie aurataan pyydettäessä ja tarvittaessa. Ilmoita hyvissä ajoin esim. viikkoa aikaisemmin sukellussuunnitelmistasi sähköpostilla osoitteeseen , jotta tarvittava auraus keretään suorittamaan.

Luonnonkaunis Iso-Melkutin Lopen Räyskälässä on suosittu sukelluskohde. Melkuttimentien päässä järven pohjoisrannalla sijaitsee sukellusseurojen talkoilla rakentama sukellustukikohta, jossa on mm. lava ja penkit varusteiden pukemiseen sekä portaat alas rantaan. Ilmoitustaululla on mm. hätätilanneohjeet sekä kartta järven pohjassa olevista ohjausnaruista ja nähtävyyksistä.

Maa-alueen omistaa Metsähallitus, joka on vuokrannut sukellustukikohdan alueen Riihimäen Urheilusukeltajat ry:lle. Sukellustukikohta on sopimuksen mukaan kaikkien sukeltajien käytössä seurajäsenyydestä riippumatta. Myös harrastesukelluskoulutusta järjestävät seurat ja yritykset saavat käyttää aluetta. Koko alue on jokamiehenoikeuksien piirissä, eli alueella luonnollisesti saavat liikkua mm. retkeilijät.

Melkuttimentien alkuun on vuoden 2022 kesällä asennettu puomi, koska autoliikenne alueella on lisääntynyt ympäristön ja erityisesti tien kestokyvyn ylärajoille. Puomin on asentanut Metsähallitus, jonka kanssa tehdyn vuokrasopimuksen mukaan sukeltajat saavat edelleen ajaa autolla sukelluspaikalle saakka.

Sukeltajat voivat pyytää avauskoodin puomin avainlokeroon täyttämällä oheisen lomakkeen. Tarkemmat ohjeet koodin käytöstä annetaan sähköpostitse sen jälkeen kun koodipyyntö on käsitelty. Avainkoodia ei luovuteta kenellekkään missään tilanteessa puhelimitse! Varmistathan siis että sinulla on koodi tiedossa ennen paikalle menemistä.

Lisäksi pyydämme huomioimaan muutaman tärkeän asian ennen lomakkeen täyttöä:

  • RiUSuk luovuttaa avainkoodin poikkeuksetta ainoastaan oheisen lomakkeen kautta. Lisätietoja voi tarvittaessa kysyä sähköpostitse osoitteesta . RiUSukilla on oikeus antaa pääsyoikeus tielle poikkeuksetta vain sukellustoimintaa varten. Kaikkia muita tarkoituksia varten on otettava yhteys Metsähallituksen Järvi-Suomen luontopalveluihin.
  • Sukellusseuroja, yrityksiä ja yhteisöjä toivotaan pyytämään vain 1 koodi, jonka voi tarvittaessa välittää edelleen jäsenistölle/työntekijöille. Koodia ei kuitenkaan pidä julkaista sellaisissa paikoissa, joissa myös ei-sukeltajat voivat sen nähdä (esim. seuran julkisilla verkkosivuilla).
  • Avainkoodia käytetään vain sukellustoimintaan. Muu liikenne on ohjattu Tauluntien varressa olevalle retkeilyalueen parkkipaikalle.
  • Koodia ei luovuteta sukellusyhteisön ulkopuolelle.
  • Koodi vaihdetaan määräajoin (noin kerran vuodessa). Vaihdoksesta tiedotetaan ennakkoon sähköpostitse niitä, jotka ovat pyytäneet koodin lomakkeen kautta.
  • Koska pysäköintitilaa sukellustukikohdan ympäristössä on erittäin rajallisesti, ei alueelle leiriytymistä vilkkaina sukellusaikoina (erityisesti viikonloppuisin touko-syyskuun välisenä aikana) suositella.
  • RiUSuk ei vastaa sen ulkopuolisen sukellustoiminnan turvallisuudesta alueella. Kaikki sukellustoiminta tapahtuu sukeltajien ja/tai sukellustapahtuman järjestäjän vastuulla.
  • Sukeltajia pyydetään tutustumaan jokamiehen oikeuksiin ja noudattamaan niitä alueella liikkuessaan.
Siirry sivun alkuun